Haagan Verhoilupalvelu on huonekalujen verhoiluun, entisöintiin ja pintakäsittelyyn erikoistunut yritys, jonka toiminta pohjaa vuosikymmenien tuomaan kokemukseen ja ammattitaitoon.
Yrityksemme nimi juontaa Helsingin Haagasta, jossa toimipisteemme sijaitsi vuoteen 2010 asti. Nykyään toimimme Helsingin Konalassa sekä ympäri pääkaupunkiseutua aina Espoota, Vantaata, Kauniaisia sekä muita lähikuntia myöten. Ota yhteyttä!
Vuosikymmeniä verhoilun ja entisöinnin parissa
Verhoomomme tarina alkaa vuodesta 1965, jolloin perustaja Toimi Matilainen aloitti verhoilijan uransa. Vuonna 1975 yritys muutti Munkkiniemestä Haagaan, jonka mukaan yritys sai nykyisen nimensä.
Verhoilijamestari Keijo Matilainen oli jo pienestä pitäen isänsä mukana verstaalla oppimassa verhoilun saloja. Iän ja kokemuksen kartuttua olikin aika tehdä sukupolvenvaihdos vuonna 1984, jolloin Toimi eläköityi. Yrityksemme jatkoi toimintaansa Helsingin Haagassa aina vuoteen 2010 saakka, jolloin oli aika muuttaa isompiin toimitiloihin Helsingin Konalaan, nykyiseen toimipaikkaamme.
Verhoomo, jossa huonekalusi saavat uuden elämän
Olemme verhoilleet, entisöineet ja kunnostaneet vuosikymmenien varrella kodin kaikkia kalusteita ruokapöydistä ja irtopäällisistä aina sohvakalustoihin asti.
Olemme erikoistuneet vaativien huonekalujen, kuten antiikkihuonekalujen ja arvokalusteiden entisöintiin ja kunnostamiseen, mutta teemme samalla pieteetillä myös esimerkiksi veneiden verhoilut sekä julkitilojen pintakäsittelytyöt.
Etsitkö osaavaa verhoilijaa tai kokenutta entisöijää ja pintakäsittelijää Helsingin seudulla? Olipa tarpeesi pieni tai suuri, soita meille – palvelemme sekä Helsingin Konalassa että koko pääkaupunkiseudulla!